In English
|
 |
Synnyin helmikuun alussa Iisalmen aluesairaalassa 1988. Olen vanhempieni, Väinö Pekkalan ja Katariina Pekkalan (os. Remes), ensimmäinen lapsi. Minulla on yksi nuorempi veli (-89) ja kaksi nuorempaa sisarta (-91, -99). Koko lapsuuteni ja ison osan nuoruudestani olen viettänyt äitini kotitilalla Murennoksessa, Koskenjoen varrella.
Elämä maaseudulla on aina työntäyteistä, varsinkin jos vanhemmilla on 30 lehmän lypsykarjatila. Etenkin kesäisin, kun olimme lomalla koulusta, autoimme vanhempiamme maatilan kaikissa töissä. Maatilan työt traktorilla ajosta lehmien lypsyyn ovat tulleet tutuiksi. Paras oppi, mitä vanhemmiltani olen saanut, onkin kunnioitus työntekoa kohtaan. Töitä tekemällä olen tähänkin asti leivän pöytääni hankkinut.
Eräänä aamuna olin lähdössä polkupyörällä kouluun, kun samalla isäni tuli työmiehensä kanssa peltoraiviolta. He olivat aloittaneet aamulla varhain ja tulivat töiden välissä käymään aamiaisella. Noin 50-vuotias työmies tokaisi minulle: "Käy poeka se verra kunnolla kooluja, nottei tartte minu ikäsenä paenoo aamuviijeltä pellolle!" Huoli oli kuitenkin aiheeton, sillä maatalous ei herättänyt minussa sen kummempaa sisäistä aatteen paloa ja päätin lähteä opiskelemaan jotain aivan muuta. Lähdin kokeelliseen MAHIS-hankkeeseen peruskoulun jälkeen, jonka alaisuudessa suoritin lukion oppimäärän, ylioppilastutkinnon ja ammattitutkinnon vuoden 2006 loppuun mennessä.
Maatilan töiden ja opiskelun ohessa osallistuin jo yläasteikäisenä yhdistystoimintaan. Olin mukana perustamassa Kiuruvedelle nuorisovaltuustoa sekä toimin kyseisen valtuuston varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Samoissa merkeissä toimin myös valtakunnallisen Nuori Osallinen -hankkeen Iisalmen seudun ohjausryhmässä. Sekä pitkät kokouspöydät puheenjohtajan nuijineen että bändikamojen roudaaminen ja PA:n buukkaaminen ovat tulleet tutuiksi.
Fyysisiltä mitoiltani olen noin 185 cm pitkä ja noin 85 kiloa painava kaveri. Lannoitesäkkien kantaminen ja karjaeläinten siirtely näkyi ennen hyvässä ja pahassa - ruhoa kertyi, mutta ruoka maistui liiankin hyvin ja alkoi kasautua navan korkeudelle. Talvisaikaan maatilalla ruumiilliset työt ovat vähimmillään, joten ruokahalun vastikkeeksi piti keksiä jotain muuta virkinettä. Yläasteella hiihdin jokusen vuoden melko aktiivisesti, mutta sitten löysin uinnin. Pyrin kuntoilemaan säännöllisesti, vaikkakin opiskelijabudjetin vuoksi uinti on tätä nykyä vaihtunut kukkaroystävällisempiin lenkkeilyyn ja kotikutoiseen painoilla treenaamiseen. Tätä nykyä olen kutistunut varsin vaatimattomaksi sälliksi entisestä 115 kg elopainostani.
Varusmiespalvelus oli hienoa aikaa elämässäni, sillä kehityin sen aikana sekä henkisesti että fyysisesti varsin paljon. Uusien tuttavuuksien ja kontaktien määrä oli valtaisa, samoin kaikki uusi siihenastisesta elämästä poikkeava tieto ja oppi oli upeaa omaksua. Se reissu menikin ihan hyvin - 362 vuorokautta palvelin isänmaata, annoin sille polvestani nivelsiteet sekä aikamoisen summan henkistä pääomaa. Joskus jos RUL:n juhlissa pääsee pokkuroimaan, niin on vielä jotain, mitä laittaa rintapieleenkin.
Opiskelijaelämään otin varsin mallikkaan kosketuksen syksyllä 2008 aloittaessani valtio-opin opinnot Jyväskylä Yliopistossa. Opiskelijaelämä yllätti monellakin tapaa, mutta hyvin siihen on totuttauduttu ja päästy sisään. Kaiken kaikkiaan akateeminen elämä miellytti, etenkin näin vuosien Kiuruvedellä asumisen ja varusmiespalveluksen jälkeen. Yhteisen elämän alku avovaimoni ja kihlattuni Eevan kanssa on totta kai erityisen merkittävä virstanpylväs elämässäni.
Politiikka on aina kiinnostanut minua. "Poliittisen kotini" löytäminen on tosin tuottanut päänvaivaa, enkä pitkään, pitkään aikaan halunnut ottaa minkäänlaista virallista pinssiä rintapieleeni tai leimaa otsaani. Loppujen lopuksi päätin kuitenkin tunnustaa väriä ja sininenhän se oli. Aktiivinen toiminta vaikuttajapiireissä on avannut ovia kohtuullisen hyvin, mutta siitä huolimatta en ole äärimmäisen innoissani ajatuksesta, että politiikasta löytäisin leipätyöni. Politiikassa kun pitää olla suosittu, eivätkä tietämättömyys ja kierous ole kiellettyjä ominaisuuksia, päinvastoin - ne saattavat olla jopa suotavia.
Elämäni otti pysyvästi suunnan kohti aikuisuutta, kun kihlattuni Eeva ja minä purjehdimme avioliiton satamaan. Häämme pidettiin heinäkuussa 2010. Uskoisin kuitenkin, että huushollissamme asuu vielä lähitulevaisuudessakin ainoastaan kaksi Pekkalaa. Eeva joutui muuttamaan opintojensa perässä Joensuuhun 2011, eikä kaukosuhde ole ollut meille kummallekaan mitenkään erityisen mieluisaa aikaa. Kaipuun tuskaa helpotti kun piti itsensä kiireisenä: kuuden vuoden yliopisto-opinnot tulivat kasaan neljässä vuodessa ja olin aktiivisesti mukana Keski-Suomen Reserviupseerin toiminnassa.