Tälle sivulle lisään ajan mittaan erinäköisiä kirjallisia (ja mahdollisesti myös muita) tuotoksia, joita akateeminen maailma on minut saanut / pakottanut tuottamaan. Pidätän kaikki oikeudet tekemiini töihin. Plagiointia en katso hyvällä. Kysymyksiä saa esittää, ja eri mieltä saa olla. Opiskelu Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian (YFI) laitoksella vuodesta 2008 alkaen. Valtio-opin oppiaine kyseisessä laitoksessa on erikoistunut poliittiseen kieleen ja kulttuuriin.
|
Referaatti osasta Bryan Garstenin teoksesta Saving Persuasion (eng.). Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee, joka pohtii termiä "valkoinen Suomi" Rauli Mickelssonin teoksen Suomen puolueet pohjalta. Arvosteltu kiitettäväksi. |
|
Essee väitetystä puolueiden kriisistä. Pohjautuu Kyösti Pekosen kirjaan Politiikka urbaanissa betonilähiössä. Arvosteltu kiitettäväksi. |
|
Essee, jossa tarkastelen median merkitystä poliittisen päätöksenteon kannalta ja sovellan ajankohtaisiin tapahtumiin. Helsingin yliopiston verkko-oppikirja vastaa käyttämääni kirjallista materiaalia. Arvosteltu kiitettäväksi. |
|
Poliittisen analyysin harjoitus -seminaarityö. Aiheena sotilas poliittisena toimijana. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee, jossa käsittelen Hannah Arendtin Vita activan pohjalta työn merkitystä ihmisen olemassaololle sekä työyhteiskunnan järjestäytymistä. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee poliittisesta ajattelusta Frommin ja Foucault'n mukaan. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Luentopäiväkirja professori Brij Tankhan luentosarjasta. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee suomalaisesta "puolueen" käsitehistoriasta ja siihen liittyvästä poliittisesta kielestä. Pohjautuu Hyvärinen ym. toim. teokseen Käsitteet liikkeessä. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee strategiasta ja henkisistä voimavaroista perustuen Carl von Clausewitzin sotatieteelliseen klassikkoon Sodasta. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee Pohjois-Irlannin parlamentissa käydystä keskustelusta ja vallanjaosta. Pohjautuu Kari Palosen vetämään Politics of Dissensus -luentosarjaan. Arvosteltu kiitettäväksi. |
|
Essee modernin politiikan muodonmuutoksesta. Taustamateriaalina on Ulrich Beckin The Reinvention of Politics. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee "Väen" käsitteestä, joka perustuu Paolo Virnon teokseen Väen kielioppi. Käsittelee työtä ja työtätekevää väestöä modernissa kontekstissa. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee Jyväskylän yhteiskuntatieteellisen voimannäytteestä Lue poliittisesti vuodelta 2004. Pohdin stereotypioiden eri muotoja teoksen artikkeleiden pohjalta. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee kahden eri demokratiateoksen pohjalta. Siinä pureudutaan demokratian ongelmien muotoihin maailmanlaajuisessa kontekstissa. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
|
Kandidaatin tutkielma aiheesta Kiuruveden luomuimagon suhde kunnan elinkeinopoliittiseen keskusteluun 1995–2002. Arvosteltu kiitettäväksi. |
|
Essee poliittisen vallan käsitteestä. Esseen pohjana on käytetty Tapani Turkan The Origins of Parliamentarism -teosta. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee perustuen alan merkkiteokseen Theories of Democratic Network Governance. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee, joka perustuu Philip Pettitin aihetta käsittelevään teokseen Republicanism. Arvosteltu erinomaiseksi. |
|
Essee Urbinatin teoksen Representative Democracy pohjalta. Esseessä vertaillaan suoraa ja edustuksellista demokratiaa. Arvosteltu erinomaiseksi. |
| Islamilainen laki |
Essee islamilaisesta vallan ja politiikan suhteesta, osatyö Uskonto & politiikka -kurssilla. Arvosteltu kiitettäväksi. |
| Luomuideologia uskontona... |
Essee luomuun liitettyjen myyttien ja uskonnollissävytteisten arvojen poliittisuudesta, osatyö Uskonto & politiikka -kurssilla. Arvosteltu kiitettäväksi. |
| Schmittiläinen kritiikki |
Essee Carl Schmittin liberalismin ja pluralismin kritiikistä teoksen The Concept of the Political pohjalta. Arvosteltu kiitettäväksi. |
| Oikeudenmukaisuus reiluutena |
Essee John Rawlsin ajatuksista oikeudenmukaisuudesta perustuen hänen elämäntyöhönsä, The Theory of Justice -teokseen. Arvosteltu kiitettäväksi. |
| Tolkkua politiikkaan |
Essee John Dunnin teoksessa The Cunning of Unreason esitetyistä ajatuksista koskien kansallisvaltioita ja kansanvallan rationalisointia. Arvosteltu kiitettäväksi. |
| Tehokkuus vastaan pätevyys |
Essee, jossa pohditaan Chaïm Perelmanin hahmottelemaa "uutta retoriikkaa" teoksen Retoriikan valtakunta pohjalta. Arvosteltu kiitettäväksi. |
| Poliittisen ajattelun muutos... |
Essee Quentin Skinnerin elämäntyöstä The Foundations of Modern Political Thought, joka kyseenalaistaa perinteiset käsityksemme poliittisen ajattelun historiasta. Arvosteltu erinomaiseksi. |
| Miksi Quentin Skinner on ... |
Essee, jossa esitetään perusteluja sille miksi Quentin Skinner on ensisijaisesti politiikan teoreetikko, eikä historioitsija. Arvosteltu erinomaiseksi. |
| Gradun otsikko |
Pro Gradu -tutkielma aiheesta XYZ |