Pieninä pätkinä aina silloin tällöin olen tilannut Keskisuomalaista, ja minut tunteville tuttuun tapaan en ole voinut olla reagoimatta joihinkin lehdessä esitettyihin mielipiteisiin.
| 08.07.2009 | Miksi vain energiajuomiin pitäisi... | 18.07.2009 | Yksinoikeus elämän eväisiin? |
Kotiseudullani ilmestyvä paikallislehti, Kiuruvesi-lehti, on saanut myös osansa mielipidekirjoittelustani.
| 10.03.2010 | Kirkko ja homous | xx.xx.2011 | xxx |
Iisalmen Sanomissa on julkaistu Ininää-nimistä nuorten palstaa vuodesta 2002 - olin mukana alusta asti vuoden 2008 loppuun. Vuonna 2006 kyseinen palsta siirrettiin sunnuntai- / viikonloppuliite Viisariin, mutta Viisarin lakkautuksen jälkeen Ininää ilmestyi jälleen emälehden sisäsivuilla.
Kirjoittajat ovat Ylä-Savon alueen nuoria, mutta aloitusporukasta ei tainnut pitkään aikaan olla muita kuin meikäläinen jäljellä. Tässä olisi suurin osa kirjoituksista. Yksittäisiä kirjoituksia vuosien varrelta on päässyt katoamaan maailman tuuliin.
Iisalmen Sanomissa on tapana olla kesäisin vierailevia kolumnisteja heti kakkossivulla, pääkirjoituksen vieressä. Meikäpojalle tarjottiin kesäksi -07 kyseistä virkaa siksi aikaa, kun Ininää-palsta jää pienelle lomalle. Pakinoiden pituus kasvoi puolella, mikä ei kyllä henkilökohtaisesti minua haitannut. Ininässä jäikin pahimmillaan juttu kesken.
| 13.06.2007 | Maailmankirjat sekaisin | 27.06.2007 | Maanteiden ritarit |
| 11.07.2007 | Sensorit eivät vietä kesälomaa | 25.07.2007 | Komppaniassa herätys! |
| 08.08.2007 | Ei se ole niin justiinsa | ||
Vuonna 2004 eräs tuttavani Yhdysvalloista, johon olin tutustunut internetissä, suostutteli minut kirjoittamaan hänen ystäviensä kanssa perustamalleen sivustolle kolumneja (www.prettywitty.com). Suostuin, mutta kieliongelmien ja yhteisön sisäänpäinlämpiävyyden takia "työsuhteeni" loppui ennen kolmatta kolumnia. Ahdasmielinen amerikkalaisuus ja korkeat vaatimukset kielenhuollon osalta olivat liikaa pienelle pojalle. Prettywitty.com ei enää varsinaisesti toimi "nettilehtenä", vaan vuosien varrella sen toiminta on muuttunut aivan joksikin muuksi. "Blogi" on mielestäni kirosana, mutta nykyään sitä palvotaan epäjumalan tavoin - enää puuttuvat tunikaan pukeutuneet neitsyet ja kyyhkysuhrit.
| European Union gets it's own constitution | Legalizing prostitution |
Vuosien varrella olen saanut ja joutunut pitämään useita eri puheita. Tässä osa niistä - kenties ne, joita kehtaa vielä jälkikäteenkin lukea.
| 14.02.2004 | Hyvät wanhat | 27.04.2004 | Veteraanipäivä |
| 29.05.2004 | Yläasteen päättöjuhla | 20.09.2004 | Nuorisoseminaari |
| 03.10.2005 | Skeittipuistohanke | 05.06.2006 | Ylioppilaan puhe |
| 11.10.2006 | Lastensuojeluseminaari | 06.12.2008 | Itsenäisyyspäivän puhe |
Kirjallinen kysymys (eduskunnassa) koskien nuorten osallisuushankkeen rahoitusta. Tein pohjatyön kysymyksen esittämiselle, kansanedustaja Lämsän avustaja tarkisti faktat ja Lämsä itse esitti sen täysistunnon aikana. Tuloksena 1 000 000 euroa kerran menetettyä rahaa ja Nuori Osallinen 2003 - 2007 -hankkeen taloudellisesti turvattu viimeinen vuosi.
| Esitetty kirjallinen kysymys (KK 927/2006 vp) | Pohjatyöni |
Nuorena ja innokkaana varusmiehenä tuli kirjoitettua sitä sun tätä. Reserviupseerikoulussa ilmestyy, tai ainakin ilmestyi vanhaan hyvään aikaan, tietyin väliajoin Sohlo-tiedotuslehtisiä, joita oppilaskunnan hallituksen tiedotusjaosto väkertää kasaan. Kurssitoverieni (231 - Routa) Juho Tuomiston ja Juho Piiroisen myötämielisellä vaikutuksella päätin minäkin osallistua sohlojen tekemiseen. Myös meidän kurssimme sai aikaan mainion kurssikirjan, johon kirjoitin oppilaskunnan esittelytekstin.
| Jaostosohlo, pääsihteerin esittely | Jaostosohlo, pakina |
| Avec-sohlo, esipuhe | Kokelassohlo, pääkirjoitus |
| K231-kurssikirja, oppilaskunnan esittely |
Puolueohjelma on Jyväskylän yliopiston valtio-opin opiskelijoiden ainejärjestö Puolue ry:n oma lehti. Siihenkin on joskus tullut kirjoiteltua. Jutut sisältävät "yllätysmausteen", koska Puolueohjelman jutut ovat tarkoitushakuisesti varsin provosoivia ja värikkäitä. Ei kannata siis ottaa näitä liian tosissaan.
| Maahanmuuttokriittisyys uuden vuosituhannen... |